Älä koskaan aliarvioi ulkomuodostasi huolehtimisen merkitystä

Image

Katselin eilen illalla valokuvia 80-luvulta. Tämä epäluuloisena peilaileva rouva ei kuitenkaan ole perheenjäsen, vaan myöhäisempi tuttavuus meidän häämatkalta.

Yhdessä albumissa oltiin Saariselällä hiihtämässä. Äiti, mummu, täti, veli ja minä. Olin ehkä kuusi ja muistan kaksi asiaa matkasta:

1) Latueväinä oli appelsiineja ja rusinoita. (Rusinapaketeilla ja käsilaukussa kannettavilla voileivillä on merkittävä rooli mun lapsuusmuistoissa mummun diabeteksen takia.)

2) Tapahtui yksi ihan kamala juttu.

Se kamala juttu ei oikeesti ollut mitenkään hirveä. Se meni näin: Majapaikassa oli meidän lisäksi kaksi muuta ihmistä, pariskunta. Niillä oli mukana kuminaamari, joka näytti vanhalta pahansuovalta ukolta. Pariskunnan mies välillä pelotteli meitä lapsia sillä. Muulloin mies oli kiva, ja vaimo kanssa.

Yhtenä päivänä päätin laittaa äidin hajuvettä. Otin hajuvesipullon, menin vessaan sen kanssa ja holautin päälleni, tukkaan korvan yläpuolelle, puolet pullon sisällöstä. Se oli vahinko. Vaikka luulin, että hajuvettä laitetaan tukkaan, tiesin että sitä kuuluu laittaa vaan ihan vähän kerralla.

En muista mitä äiti sanoi, mutta täti alkoi kiusata mua kaikkien kuullen. Se kysyi halusinko vietellä naamaripariskunnan miehen itselleni. Tilanne tuntui kestävän ikuisuuden. Täti laski tietysti leikkiä, mutta oli ihan hirveän häpeissäni. Se on ensimmäinen muistoni häpeästä.

Saariselän-matkan jälkeen olen ostanut yhden pullon hajuvettä, kesäkuussa 2007. Käytän jonkin verran meikkiä melkein joka päivä, mutta en pysty meikkaamaan, jos joku näkee. Kesti kuukausia opettaa Sudelle, että kylppäriin saa tulla kun kakkaan, muttei silloin kun meikkaan. (Tiedän, tää kertoo paljon meidän seksielämän vähäisyyden mahdollisista syistä. Ne kaikki ei välttämättä liity lapsettomuuteen.)

Lapsettomuuteen tää liittyy silleen, että olen rupsahtanut kahden viime vuoden aikana, erityisesti tän viimeisimmän. Se voi tietysti johtua myös iästä. Tai voiko se johtua siitä, että noin vuosi sitten muutin yhdestä ilmastotyypistä toiseen? (Vaikka tuntuis kyllä oudolta, että rypyt käy joukkohyökkäykseen ja iho ohenee ja löystyy siksi, että ihminen muuttaa rutikuivan maan jatkuvasta auringonpaisteesta kosteaan hämärään.)

Mielessäni liitän rupsahtamisen siihen, että oon jatkuvasti, ainakin pinnan alla, huolissani ja surullinen.

Samoista syistä oon alkanut vähän laiminlyödä itsestäni huolehtimista – sekä ulkonäöstä että ruumiista, ja varmaan oikeestaan mielestä ja sielustakin – vaikka nyt just tietysti pitäis.

Tajusin tän erityisen selvästi huhtikuussa, kun vietin pari päivää ystäväni Draamakuningattaren luona Rooman rannikolla.

DK on kamppaillut viime vuodet vakavan masennuksen ja huomattavan ylipainon kanssa. Masennus on nyt väistymässä, kilot eivät (eikä asiaa juuri auta, että DK on loistava kokki). Ero kymmenen vuotta sitten tapaamaani hoikkaan, tyylikkääseen ja elämänhalua uhkuvaan naiseen on melkoinen.

Vietimme yhteiset päivämme verkkareissa. Kun mentiin happihyppelylle tai ruokakauppaan, DK laittoi Crocksit jalkaan. Muisteltiin menneitä ja puitiin kummankin nykyisiä ongelmia. Viime mainitut ovat osin samat: DK haluaisi äidiksi, mutta ikää on 45 ja taipumus elämää suurempiin draamoihin on huono lähtökohta parisuhteelle.

Yhtenä iltana käytiin syömässä Roomassa.

DK:n valmistautuminen kesti tunnin. Makasin sohvalla tennarit jalassa ja ripsiväri ja puuteri naamassa, kun DK:n huoneesta ulostautui majesteetillinen ilmestys fuksianpunaisessa jakussa ja yönsinisessä silmämeikissä, musta kiharapilvi kuohkeaksi harjattuna.

Minä sanoin:  ”Oho, vau!”

DK sanoi: ”You should Never underestimate the importance of grooming.” (Älä koskaan aliarvioi ulkomuodostasi huolehtimisen merkitystä.)

Se oli hauska ilta.

PS: Oikeasti tuo apina ei peilaile.  Se valmistautuu juomaan ja tarkistaa ensin, ettei lähistöllä ole vihollisia.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , , , , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s