Äiti

Kävin tapaamassa vanhempiani viikonvaihteessa. Äitini sairastaa Alzheimerin tautia. Olemme tavanneet vain muutamia kertoja vuodessa, joten olen voinut nähdä sairauden aiheuttamat muutokset äidissä. Tällä kerralla huomasin, että sanat alkavat kadota.  Äiti yrittää kovasti puhua, mutta ei välttämättä onnistu muodostamaan ymmärrettäviä lauseita tai edes sanoja.  Välillä äitiä ahdistaa ja harmittaa, mikä näkyy uhmakkaana käyttäytymisenä. Äidin kanssa olo tuntui samalta kuin omien lasten kanssa runsaat kymmenen vuotta sitten. Huomasin jopa, että kutsuin itseäni äidiksi omalle äidilleni. Kun äidille tuli paha mieli, piti rauhoittua ja halata ja puhua lempeästi.  Jos itse tuskastuin ja  hermostuin, äiti ahdistui entisestään.

Vaikka syvällisiä keskusteluja ei enää voinut käydä, oli välillämme hyviä hetkiä. Kävelylenkillä kylätiellä ihmettelimme pientareen niittyleinikkejä ja hiirenvirnaa  ja nurmikolla hyppiviä räkättirastaita. Kun sanat alkavat menettää merkitystään, jäljelle jäävät katse ja kosketus.  Äiti puristi kädestä lujasti ja silmissä oli hymyä.  Oli vain tuo hetki, ei mitään muuta.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s