Seksi ja usko

Ensi kuulemalta tuntuisi, että asiat ovat varsin kaukana toisistaan. Seksi – ja nimenomaan muiden harjoittamana – näyttää kiinnostavan uskonnollisia yhteisöjä. Useimmat uskonnot haluavat määritellä mitä on oikea seksuaalisuus, missä sitä voi harjoittaa ja kenen kanssa. Uskonnot ovat kuitenkin dynaamisia, ympäristöstään riippuvia ja siihen vaikuttavia. Tulkinnat muuttuvat aikojen kuluessa.

Suurimmassa osassa maailmaa uskonnoilla on myös valtava vaikutus ihmisten mieliin ja käyttäytymiseen. Ei ole samantekevää mitä uskonnolliset johtajat ajattelevat seksuaalisuudesta, sillä se vaikuttaa naisten ja tyttöjen asemaan, lapsiin ja perheisiin.  Uskonnollisten johtajien mielipiteillä on suuri merkitys kehitysyhteistyössä, esimerkiksi projektissamme Malawissa muslimialueella.

Toukokuun lopulla Malesiassa pidetyssä Women Deliver kongressissa keskusteltiin aiheesta. Asiantuntijoina toimivat Islamia edustava bahrainilainen Naisjärjestön puheenjohtaja, Wajeeha Al-Bahama, yhdysvaltalainen kristillisen etiikan professori, David P Gushee sekä afrikkalainen vapautuksen teologiaa edustava feministi Pauline Muchina. Aiheena oli perhesuunnittelu. Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että seksuaalisuus on jumalan lahja.

Ei liene yllätys, että puhujien mielestä seksi on suositeltavinta avioliitossa. Kuten amerikkalainen asiantuntija totesi: ”Oikea kristitty harjoittaa seksiä vasta avioliitossa. Mutta jos tästä kaikesta huolimatta harjoittaa sitä muualla on pidettävä hyvä huoli ehkäisystä. Mikään ei Yhdysvalloissa vie niin suoraan köyhyyteen kuin yksinhuoltajuus.”

Afrikkalainen naisteologi puolestaan totesi kysyneensä itseltään klassisen kysymyksen: ”Mitä Jeesus tekisi?” Hänen mukaansa Jeesus olisi nuorten, köyhien, naisten ja sorrettujen puolella. Kaikki tieto seksuaaliterveydestä tulisikin olla kaikkien saatavilla. Kuten myös kaikki keinot ehkäistä ei-toivottuja raskauksia ja tauteja, mikä on myös paras keino vähentää abortteja. Muchina kysyi, miksi seksuaaliterveydessä ei saisi käyttää moderneja välineitä, kun ihminen on hyväksynyt kaikilla muilla elämänalueilla uusimmat keksinnöt.

Islamilaisen naisjärjestön edustaja totesi, että oikea muslimi ei harjoita sukupuolielämää avioliiton ulkopuolella. Avioliitto on ihmisen syvin suhde toiseen ihmiseen ja paras suoja naiselle ja lapsille.

Toisaalta mm. Sex and the Citadel- kirjan kirjoittaja, Shereen El Feki,  kertoi, että arabimaailmassa  jopa 80% miehistä ja 40% naisista on harjoittanut seksiä ennen avioliittoa.  Arabimaailmassa asiasta vaietaan ja naisen neitsyys on tabu. Voi vain arvella kuinka paljon kärsimystä esiintyy kun kaikki ei kuitenkaan mene ihan oppikirjan mukaisesti.

Rohkenin kysyä  mitä mieltä alustajat ovat homoseksuaalisuudesta.  Eniten miellytti afrikkalaisen naisteologin vastaus: ”Olen kokenut syrjintää ihonvärini ja sukupuoleni vuoksi, en halua itse syrjiä ketään seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Jumala loi lajien monipuolisuuden ja rikkauden, siihen mahtuvat myös erilaiset seksuaaliset suuntautuneisuudet. Rakkaus kuuluu kaikille ja seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia.”

Suomen luterilainen kirkko näyttäytyy tämän aihepiirin suhteen aika edistyksellisenä. Eihän se kiellä seksuaaliterveyskasvatusta, pikemminkin kannustaa siihen, ei tuomitse au-äitejä, vihkii eronneita, ymmärtää niitäkin, jotka päätyvät raskaudenkeskeytykseen. Vihdoinkin.

Kirkko ei suinkaan ole ollut edellä kävijä vaan pikemminkin perässä kulkija.  Tuntui hyvältä kuulla uutinen siitä, että Suomen lähetysseura oli palkannut parhaat työntekijät riippumatta siitä, että he elävät rekisteröidyssä parisuhteessa. Ja piispa Irja Askola siunasi heidät työhönsä. Se on askel oikeaa suuntaan. Jään odottamaan, milloin kirkko siunaa myös rekisteröidyt parisuhteet.

Helena Hiila-O’Brien (Väestöliiton toimitusjohtaja 2002-14)

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.