Kuukautiset ja tulokset

Kuukautiset alkoivat aamupäivällä, siis vajaan kolme päivää viimeisen Lugesteron-keltarauhashormonikapselin ottamisen jälkeen. Pelkäsin tavallista runsaampaa versiota (sellaista mitä me teineinä kutsuttiin Oras Sensiva -kuukautisiksi silloin paljon mainostetun vesihanamallin mukaan) mutta ei nää mitenkään poikkeavilta tunnu.

Iltapäivällä soitti lääkäri, joka oli etunimestä päätellen reilusti mua nuorempi (ei Ridge, mutta sellainen söpö pojannimi, jollaisia ei annettu kenellekään 70-luvulla). Hcg-raskaushormonin määrä veressä oli 4, eli en ole raskaana, mutta toisaalta yksikään alkio ei ole takertunut minnekään sopimattomaan paikkaan, joten siltä osin kaikki on hyvin.

Lääkäri vaikutti varovaiselta. Sellaiselta kuin mies, joka kertoo naiselle huonoa uutista. Onkohan outoa soittaa kertoakseen tämän lajin tuloksia, kun ei koskaan voi tietää, haluaisiko henkilö langan toisessa päässä olla raskaana vai ei? Minusta hän kuulosti helpottuneelta, kun en alkanut itkeä, vaan kysyin tuloksen tarkkaa lukemaa. (Alan kehittyä, normaalisti olisin sanonut vain Ahaa, jos lääkäri olisi sanonut ”et ole raskaana” ja aikonut lopettaa puhelun tarkempia tuloksia kertomatta.)

Olen keksinyt toimivan syyn sille, miksei tämän ensimmäisen hoidon onnistumattomuutta kannata surra. Siis sen lisäksi, että tuli todistettua, että pystyn hedelmöittymään: Siitä olisi tullut KALA!

Mä en tunne ketään kalaa. Luin eilen netistä (tai no okei, perjantaiaamuna pian sen jälkeen, kun olin kirjoittanut, etten käy katsomassa mikä laskettu aika olisi) että ”kalat ovat tunteellisia, herkkiä ja taiteellisia, eivätkä he koskaan ole ilkeitä.” Tarviin jonkun riuskan tähtimerkin edustajan, jota ei niin haittaa, että joutuu nukkumaan ensimmäiset elinvuotensa entisessä vaatekaapissa.

Sitten ihan tosissaan: Oon ihan hyvällä mielellä, kyllä tää tästä!

PS: Siltä varalta, että joku vimmainen googlettaja eksyy tänne jonkun yön epätoivoisina tunteina, kirjattakoot seuraavat Turun klinikalta maanantaiaamuna saamani viitteelliset viitearvorajat: Sanoivat että, jos hormonia [19 päivää ovulaation jälkeen] olisi veressä vähintään 14 000 olisin hyvästi raskaana. Jos taas noin 500, saattaisi olla kyse kohdunulkoisesta raskaudesta. Ja jos olisi alle 5, mitään ei olisi missään.

5 thoughts on “Kuukautiset ja tulokset

  1. Kyllä sä vaan tunnet kalan! 🙂 voimia positiiviseen ajatteluun. Nautiskele Suomen kesästä ja kuoharista.

    Tykkää

  2. Tiedätkö mitä, meille tapahtui kuitenkin ihme: hoitaja soitti tiistaina mun maanantaisen verikokeen tuloksista, kertoi että hcg-arvo oli 226 ja että olen raskaana. sanoin vaisusti, että niin mäkin luulin aluksi, mutta viivat haalistui testeissä eli varmaan kemiallinen raskaus. ei ei, kyllä meidän testit tietää paremmin, hoitaja väitti ja käski olla enää testaamatta kotona. testasin kuitenkin eilen, ja pakko kai siihen on alkaa uskoa, kun clearblue testi näyttää nyt raskaana 2-3. eli täytyi olla niin, että ne testit, jotka tein su ja ma, eivät vielä tunnistaneet hormoni-tasoa – vaikka niitä mainostettiin varhaisiksi! näinkin voi siis käydä, toivottavasti onnemme kestää ja toivottavasti tekin olette pian samassa jamassa!

    Tykkää

    • Jee, ihania uutisia! Onnea Lennu ja Mr Lennu! Käy jooko välillä täällä kertomassa kuulumisia?

      PS: Luovutan tässä haltuuni tulleet kalatiedot henkistä valmistautumista varten: Mun käly just muistutti olevansa kala ja huomautti, että joskus kalatkin voi olla ihan vähän ilkeitä. Mutta toisaalta ystävä Oulusta kirjoitti, että sen sisko on kala ja maailman kiltein ihminen. Ja Haaveilijan viestistä tuolla yllä voit päätellä, että kalat tykkää skumpasta (ei tosin ehkä vielä ihan ekoina vuosina)

      Tykkää

  3. Myös minun veli on kala ja samaten samana päivänä syntynyt serkkumme! Tosin en ole varma, osaako ne olla ilkeitä, mutta oikein reippaita kyllä, jos sitä sanaa voi käyttää aikuisista ihmisistä 😀

    Tykkää

    • Oho, meidän suvussa on siis kolme reipasta kalaa! Maksimissaan kaksi samanhoroskooppista on varmasti parasta lapselle – olipa hyvä, etten tullut raskaaksi tässä kierrossa. 🙂

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s