Tuoliperuna odottaa kuukautisia

Musta on tullut tuoliperuna. Jo torstaina sattuneen laiturinrappuseen kaatumisen seuraamukset ovat pahentuneet. Tänä aamuna herätessä  meni viisi minuuttia todentaa, etten ole halvaantunut alaselästä.  Muu torsoni on ilmeisesti kompensoinut kyljen puutteellista toimintaa läkähdyksiin saakka.

Lääkärin mukaan tää on normaalia ja kipu saattaa kestää pitkälle elokuuhun.

Elokuuhun! Ei se käy mitenkään. Mun piti tän kuun loppuun mennessä aloittaa lenkkeily ja paremmaksi kumppaniksi muuttuminen. Paremmaksi kumppaniksi ei mitenkään voi tulla, jos säälii itseään sekä lapsettomuudesta että selkäkivusta.

Kävin myös labrassa antamassa verinäytteen raskaushormonia varten. Sen tulokset tulevat huomenna. Niistä voidaan päätellä, ettei mulla vaan ole kohdun ulkopuolista raskautta. Koska ihan kuin munasarjoihin pistäis. Tosin en enää tiedä, mikä johtuu kyljestä ja mikä itseään odottuttavista kuukautisista.

Ja mikä taas johtuu päästä. On erittäin epätodennäköistä, että kumpikin mun kahdesta munasolusta hedelmöittyi ja kumpikin kiinnittyi kohdun sijasta munasarjaan. Mielessäni kuitenkin on käynyt juuri niin. Siis sen sijaan, että kuukautiset ovat myöhässä siksi, että käytin keltarauhashormonia liian pitkään.

Niin nyt mä aattelin istua tässä äidin tuolissa siihen saakka, että ne tulokset tulee. Tää on ainoa paikka, missä kyljen on kutakuinkin hyvä olla.

8 thoughts on “Tuoliperuna odottaa kuukautisia

    • Kukkuu aes. Kiitos kysymästä. Tyhjää täynnä ne oli ja kuukautisetkin alkoi tänään. Juuri painoin enteriä asiasta kertovaan postaukseen. Hyvää yötä!

      Tykkää

  1. Voi kurjuus, miten tämä sinun ensimmäinen hoito päättyi. Ei kai auta, kuin suunnata ajatukset eteenpäin. Positiivista on, että jotain siellä tapahtui, vaikka lyhyeksi matka jäi. Toivottavasti tämä antaa toivoa seuraavalla kerralla.

    Kiva, että sait Turun Väestöliitosta apua kun Helsingissä lomaillaan. Edellisen kommenttini jälkeen vasta muistin juuri alkaneen kesätauon..

    Toivon sinulle voimia ja ilon aiheita nauttia kesästä. Toivottavasti saat kyljen ja muun kropan kuntoon. Ja pääset aloittamaan urheilun. Aina ei ole niin helppoa olla mukava ja ihana vaimo/kumppani miehelleen. Parisuhde joutuu todella koville hoitojen vuoristoradassa. Aina ei vaan jaksa, mutta kun edes välillä, hetkittäin olis hyvä olla, mukavaa yhdessä…

    Tänä virtuaalimaailma ja kanssasisarien kokemukset auttaa osaltaan, kun tietää, ettei ole yksin näiden epäonnistumisien kanssa. Joten kiitos sinulle, että jaat kokemukset kanssamme! 😀

    T. Leppäkerttu

    Tykkää

    • Kiitos viestistä Leppäkerttu!

      Juu on erinomaisen hyvä muistaa, ettei sittenkään ole maailman ainoa ihminen, jolle on vaikeeta tulla raskaaksi.

      Virtuaalimasilma on siihen just hyvä. Omassa kaveripiirissäni on sellanen gäppi, etten tunne ketään toista, joka tällä hetkellä yrittäisi ekaa (tai tokaakaan) lasta.

      Mulla on tässä suhteessa neljänlaisia kavereita: Enemmistö on jo äitejä (moni aikamoisten mutkien kautta, toiset puolivahingossa), useimmilla lapsia on kaksi. Sitten on myös aika paljon sellaisia, joille asia ei ole vielä ajankohtainen (vaikka joillekin kannattais jo olla, jos joskus meinaa, Nipsu huom!). Ja sitten on vielä muutama, joka ei halua lapsia ja muutama joka ei voi saada lapsia.

      Eli teitä virtuaaleja tarvitsen – kiitos! 🙂

      .

      Tykkää

  2. Täällä myös yksi kohtalotoveri, joka hakee vertaistukea hoitojen alkua odottaessa nettisiskoilta. Kirjoitat ihanan värikkäästi ja rehellisesti vaikeasta asiasta, kiitos siitä.
    Meillä siis tilanne semmoinen, että ”vika” on minussa, kehittyvien munasolujen määrä on vähentynyt ja kilpirauhasen toiminnassakin on sanomista. Tänään juurikin 4kk:n ovulaatioinduktiokierrot huipentuivat kuukautisten alkuun.. Syyskuussa palataan asiaan klinikalle ja siirrytään suoraan IVF-hoitoihin. Toisaalta lohduttavaa että vihdoinkin jotain konkreettista tapahtuu mutta toisaalta musertavaa olla tässä tilanteessa. Pidetään lippu korkealla tytöt, kai se aurinko meidänkin risukasoihin joskus osuu..

    Tykkää

    • Moi Epa, kiitos viestistä.

      Tarkoittaako ovulaatioinduktiokierto, että on pistetty hormonia varmistamaan ovulaatio ja sitten yritetty vauvaa ihan normisti? Mä en ole vielä oikein kaikkien näiden termien kuningatar.

      Myös mun kokemus oli sellainen, että hoitoihin lähtö oli iso helpotus. Sitä edeltävä ”mitään ei tapahdu eikä miehen mielestä ole vielä syytä hätäillä tai hätääntyä” -vaihe oli tähän asti pahinta.

      Eli onnea matkaan syksylle ja nimenomaan lippu korkealle! Kerro, jos sun kuulumisia voi lukea jostain (ja jos ei, käy jooko täällä välillä raportoimassa?)

      Tykkää

      • Meidän tapauksessa ovulaatio varmistettiin tableteilla; aromataasinestäjillä eli letrozolilla. Ovuloin kyllä luomusti mutta ilmeisesti pieni lisävauhti voi edesauttaa raskautumista ilman sen suurempaa riskiä monikkoraskaudesta. Ensimmäiset kierrot kontrolloitiin ultraäänellä ja hyvät follikkelit siellä köllötteli. Harmi vaan että samalla lääkitys ohensi kohdun limakalvoa, ja se saattaa osaltaan vaikeuttaa alkion kiinnittymistä.

        En ole blogia (ainakaan toistaseksi) innostunut pitämään, tälläinen pienimuotoinen kommentointi on ollut riittävä vertaistuen muoto. Heitän raporttia tänne, kunhan jotain alkaa tapahtumaan. Siihen asti yritän nauttia kauniista kesäpäivistä ja kerään aurinkoenergiaa pimeää, rankkaa syksyä varten.

        Tykkää

      • Niin ja siis ihan normi vauvan yritykset + ovulaation tikuttelu oli näissä kierroissa.

        Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s