Tyhmä reippaus

Ennen viime päiviä en ollut huomannut, miten paljon odotin tältä ensimmäiseltä hoidolta.

Olisin voinut tajuta sen sinä aamuna, kun lääkäri kertoi, että inseminaatio ehdittäisiinkin tehdä ennen juhannusta. Purskahdin kotimatkalla itkuun kesken riemuisaa hyräilyä. Sellaista ei ole käynyt ikinä. Itken kun itkettää, en silloin kun olen tosi iloinen.

Itkun täytyi johtua helpotuksesta.

Ensimmäinen viikko inseminaation jälkeen oli hyvä. Nukuin ja tein töitä. Olin niinkuin olen ollut koko viime vuoden, reipas.

Nyt toisella viikolla ajattelen, että reippaus onkin ollut ehkä vähän tyhmä strategia. Se suojeli halulta ja pelolta. Jos olisin halunnut ja pelännyt vähän joka kuukausi, ensimmäiseen hoitoon ei olis kasautunut niin paljon kumpaakin.

Samantapainen fyysinen paha olo kuin silloin, kun on juonut liikaa kahvia. Tai nuorena ennen tärkeitä urheilukilpailuja. En oikein nukukaan. Olen ihan poikki.

Ei tuntuis näin hirveeltä, jos ei olis oireita. Mutta alavatsassa on joko jännityssolmu tai jotain todellista. Olen aina kokenut tuntevani kehoni hyvin, ja yksi raivostuttavimmista lieveilmiöistä tässä prosessissa on sen kokemuksen katoaminen.

Olen itkenyt kolmessa päivässä enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Tavallisten ihmisten metodilla raskautta yritettäessä olin näin pahassa jamassa vasta noin kahdeksannella yrityskerralla. Enkä varmaan silloinkaan.

Nyt tuntuu kuin kaikki aiempi ja reippauden aikana tallettunut paha olo olisi leivottu kerralla tarjoiltavaksi kakkakakuksi. Yksi osa katkeruutta ja väsymystä, kaksi yksinäisyyttä ja kolme koko ruumiin lamauttavaa pelkoa: mitä jos musta ei koskaan?

PS: Susi ilmoitti eilen tulevansa viikonlopuksi Helsingistä tänne maalle. Varmaan ihan hyvä.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

5 thoughts on “Tyhmä reippaus

    • Kiiitos. Oon ajatellut, että jos ei onnistu nyt, niin tässä on varmaan toisaalta se hyvä puoli, että eihän seuraavilla kerroilla voi mitenkään jännittää ja piinata yhtä törkeen paljon? Ekalla kerralla on vielä alitajuisesti mieli siinä uskossa, että hoito = simsalabim.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s