Blogikirjoitukseni tavallisuudesta upposi kuin kuuma veitsi voihin. Teksti sai reilussa kahdessa vuorokaudessa yli 100 000 lukijaa. Mitä meidän ajastamme kertoo se, että tavallisuudesta kertova teksti leviää kulovalkean tavoin? Miksi ajatukset tavallisuudesta koetaan niin armollisena mutta myös uhkana?
Myönteinen palaute on kiitellyt lupaa olla tavallinen. Paineet osaamisen, ulkonäön, tietämyksen, menestyksen ja trendikkyyden tiimoilta tuntuvat monista ahdistavilta. Kiitokset ovat huokailleet helpotuksesta kokiessaan riittävyyden tuulahduksia.
Tekstiä on tulkittu myös toisin, ja kirjoitukseni on saanut kasan ankaraa kritiikkiä. Eikö sitten saisi unelmoida? Eikö voi pyrkiä korkeammalle, mitä pahaa on superfoodissa? Suositteletko makaroonilaatikkoa ja huonoa parisuhdetta? Miksi pitäisi tyytyä olemaan tylsä, harmaa ja tavallinen?
Jotain symboloitui osuvasti suklaatahraisiin sohviin. Kielikuva kertoi siitä, että kaikki voi olla kyllin hyvin, vaikkei olisikaan hiotun täydellistä. Toisille särö täydellisyydestä merkitsi totaalista likaa ja jopa luovuttamista. Toisille sama suklaatahra merkitsi armoa tahrattomien mielikuvien maailmassa.
Teksti haastaa pohtimaan omia käsityksiä tavallisuudesta. Tarkoittaako tavallisuus minulle tylsyyttä, huonommuutta, vähäpätöisyyttä tai unelmattomuutta, jossa mitään parempaa ei saisi tavoitella? Jopa luokkaeroja? Onko se uhka ja kato, johon ei saa pudota? Vai onko se lempeä lupa olla tavallinen ihminen kaikkinensa; onnistumisineen, unelmineen, pettymyksineen, arkisine huolineen, elämyksineen ja puutteineen?
”Taviksista” on tullut ryhmä, johon kukaan ei oikein haluisi kuulua. He ovat jotain muuta ja jossain muualla. Superelämän ja pakkosuorittamisen rinnalle janotaan kuitenkin armollisuutta. Unelmatkin mahtuvat tavallisuuteen, kuten myös sinnikkäät pyrkimykset, hyvä ruoka ja onnellisuus. Mutta ne eivät ole väkipakkoja, eivätkä määrittele ihmisen inhimillistä arvoa. Tavallisuus on sitä, että huipputaidoista tai menestyksen hetkistä huolimatta on tasapainossa myös keskinkertaisuutensa ja inhimillisyytensä kanssa.
Teksti upposi ehkä kaikkiin meihin, jotka ajoittain mietimme omaa riittävyyttämme, kyseenalaistamme osaamistamme ja pohdimme kelpaavuuttamme. Omaan erikoisuuteen ja ainutlaatuisuuteen on joskus vaikea uskoa, kun tuntee tarkoin myös puutteensa ja tavallisuutensa.
Tässä ajassa on tärkeää saada kysyä, saanko olla myös tavallinen? Voiko tavallinenkin olla kyllin hyvä? Saako tavallisuutenikin olla yhtä totta ja olemassa – kaiken täydellisen, hienon ja superin rinnalla?
Alkuperäinen blogi: Kuulutko sinä heihin?
Väestöliiton blogi 
Ikitavis kiittää tästä!
TykkääTykkää
Eikös tavallisilla ole aina ollut valta määritellä normit ja niiden poikkeamat? Väite, että normiin mahtumattomat aina väistämättä tavoittelisivat jotakin kohtuutonta ja tulevat siksi putoamaan tyhjyyteen, on käsittämätön. Minusta vaatii enemmän rohkeutta asettautua normien ulkopuolelle, kuin tunnustaa istahtavansa niihin mukavasti kuin sulkaatahraiseen sohvaansa normaalin työpäivän jälkeen normaalissa perheessä. On tärkeää tunnustaa olevansa keskinkertainen joissain asioissa, mutta tärkeää myös huomata olevansa erityisen hyvä jossakin, ja mennä sitä kohti, kehittyä, tarjota maailmalle jotakin uutta, jos annettavaa on. Vielä tärkeämpää on tunnistaa, ettei mahdu normiin, ei halua omistaa sohvaa, ei halua lapsia, ei elää yhdessä parisuhteessa, yhdessä kodissa, käydä yhdessä työssä… Tärkeää tajuta, että toisinkin voi elää, vaikka tavallisuuden rajat paukkuisivat. Yhteisön silmätikuksi joutuminen ei varmaasti ole helpompaa kuin tavallisuutensa tunnustaminen. Kirjoituksen tarkoitus ei varmasti ollut sysätä ketään ulkopuolelle, mutta se tekee niin huomaamattaan. Koska siitä tuli suosittu, sitä luki joku muukin kuin ”me”. Tämä meitittely ja tavistelu on todella vaarallista! Juhlikaamme ennemmin moninaisuutta, moniarvoisuutta, monikulttuurisuutta, arvostakaamme jokaista pientä ja suurta elämää omanlaisenaan!
TykkääTykkää
Hyvä Alma, kiitos tärkeästä kommentistasi. Kirjoituksen tarkoituksena ei todellakaan ollut sivuuttaa vähemmistöjä tai osoittaa heitä tavallisuuden ulkopuolelle. Ajattelen samoin, että myös oman erityisyyden huomaaminen ja esille tuominen on hyvin olennaista. Moninaisuuden merkityksen yhdestä kulmasta kirjoitinkin aiemmassa blogissani ”Kelle kuuluu rakkaus”. Kaunista kesää!
TykkääTykkää