Soutuveneessä ei saa seistä!

Image

Ihan kun olisin lukenut jostain, että öljy-yhtiöt Norjassa maksaa työntekijöilleen hedelmöityshoitoja, kun niiltä öljynporauslautoilta on niin vaikea päästä just oikeaan aikaan kuusta kotiin.

Tässä kyse kuitenkin soutuveneistä. Kukaan ei oo kertonut Sudelle, ettei niissä saa seistä, ellei ole isä ja kokemassa verkkoa. Siitä tuli kina. Suden mielestä taas yksi mun keksimä tyhmä sääntö. Miten ulkomaalaiselle selitetään, että älä seiso soutuveneessä kuuluu samaan kategoriaan kuin:

  • Hiekkakuopissa ei saa leikkiä.
  • Jos istuu takapenkillä ilman turvavyötä ja tulee äkkijarrutus, lentää kuin leppäkeihäs.
  • Verhot pidetään päivisin auki ja ulkoilma on terveellistä.

Niitä en ole keksinyt minä, vaan Arvo Ylppö.

Nyt ollaan enimmäkseen erossa kuukausi. Ei kinan takia, vaan siksi että Susi lähti Helsinkiin työharjoitteluun ja minä jäin maalle koittamaan, saisinko 15 vuotta sitten kesken jääneet opintoni päätökseen. (Pikku Karhu sanoi vähän aikaa sitten, että aina kun kerron alkavani tekemään gradua, sille tulee mieleen ihania nuoruusmuistoja.)

Lasta yrittäessä tuntuu helposti siltä kuin olis pallo jalassa. Ainakin, jos sitä yrittää sen ikäisenä, että pelkää ajan loppuvan kesken.

Meidän parisuhteen pahin riita oli, kun Sudelle tarjottiin kiinnostavia matkatöitä, joita se ei voinut mun mielestä mitenkään ottaa vastaan. Järjestely olisi edellyttänyt, että olisin kerran kuussa jättänyt kaiken sikseen ja kaahannut satoja kilometrejä hiekkateitä ehtiäkseni yhdyntään satunnaisessa majatalossa. Tuntui käsittämättömältä ja loukkaavalta. Itse olin jo vähän aikaa sanonut ei kaikelle, joka olisi mahdollisesti ollut vauvaprojektin tiellä.

Kiitos Luoja, että oot antanut mulle kärsivällisen miehen.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , , , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s