Terveisiä aikapoimusta

ImageMeidän suvussa on pelattu aina korttia – kaikki muut paitsi minä ja yksi serkku.

Tänä juhannuksena kävi ilmi, että nykyään serkkukin pelaa. Tai oli se varmaan alkanut jo vuosia sitten, mutta olin enimmäkseen poissa niin kauan, että huomasin vasta nyt.

Kortinpeluun tyyssija on täällä isän vanhempien kesäpaikkassa, jonne mun vanhemmat rakensi talon 80-luvun lopulla. Uuden talon tieltä puretussa 50-luvun mökissä oli ruskealla vahakankaalla suojattu pirtinpöytä. Ne pelasivat siinä, jos ulkona ei ollut hyvä ilma. Keli kuin keli, minä makasin lukemassa yhdessä makuukomuuteista.

Haaskasin monta vuotta haikailemalla entistä mökkiä. Siinä oli isot ikkunat ja lattiat konjakinvärisistä kuusilankuista ja sitä kutsuttiin suurieleisesti huvilaksi, vaikka se oli pieni ja sen ovet piti lukita kahdella vasaralla, jotka työnnettiin ristikkäin ovenkahvojen väliin. Oli ovessa lukkokin, mutta routa oli vinouttanut perustukset niin, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Nyt rakastan uuttakin taloa. Tää on ainoa paikka, joka on ollut mun elämässä aina.

Ehkä siksi, että tää paikka on ollut niin monen elämässä aina ja niin moni aina tässä paikassa, tuntuu että meidän perhe elää aikapoimussa. Maisema on sama vuodesta toiseen, mutta meillä käyvien ihmisten elämät muuttuu. Sedät ja tädit ja lopulta serkut saa lapsia. Ensin lapset ilakoi rannassa tai puuhailee olkkarissa leluilla, joilla me leikittiin pieninä. Sitten niitä ei näy moneen vuoteen, ja nyt ne istuu kahvipöydässä ja näyttää aikuisilta. Ja niiden isä on alkanut pelata korttia. Se johtuu ainakin osaksi siitä, että kortinpeluu on kiva juttu, jota isä ja aikuistuvat pojat voivat tehdä yhdessä.

Meidän perheessä taas ei ole muuttunut oikein mikään, paitsi mun kumppanit. Veli on  minua parempi sitoutumaan ja ehkä muutenkin todellisuudentajuisempi (ymmärtää kasvaneensa aikuiseksi). Ja viime vuosina isä on muuttunut niin hauraaksi, ettei äiti tunnu muuttuneen ollenkaan. Vaikka tietysti on. Silti, kun ollaan omalla porukalla, kaikki menee pitkälti niin kuin on aina mennyt.

Vietin suurimman osan juhannuksesta lukemalla ja nukkumalla. Susi oli onnellinen päästessään pelaamaan korttia. Veli ja käly olivat nuoremman polven sosiaalisen elämän keskus, äiti ja isä turvallisesti äiti ja isä.

Join yhden saunasiiderin ja muutaman lasin viiniä. Kylässä ollut äidin puolen serkku oli sitä mieltä, että se olisi omiaan luomaan hyvän buugin kohdussa tapahtuvalle siittiöiden ja munasolujen kohtaamiselle – elleivät juhannus ja superkuu yksin auta.

Mulla on tosi toiveikas olo.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi and tagged , , , , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

2 thoughts on “Terveisiä aikapoimusta

  1. Vielä kaksi asiaa:

    1) Vähän postauksen jälkeen olin todella lunastaa paikkani perheen huolimattomana teininä. Melkein poltin rakastamani talon liekittämällä jumiutuneiden hartioiden hoitoon tarkoitettua vehnänalkiolämpötyynyä mikroaaltouunissa. Onneksi äiti ehti hätiin. Itse makasin toisella puolen taloa sängyllä lähettelemässä tekstareita.

    2) Tulin ajatelleeksi tahattomasti peräkammarin pojiksi ja tytöiksi jääneitä. Hirveän surullinen olo. Omassa aikapoimussani mulla on sentään oma elämä ja rakkaus lapsuudenkodin ulkopuolella. (Ja äitillä ja iskällä oma elämä, jossa en ole täällä tuhoamassa kodinkoneita joka päivä.)

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s