Juhlan aikaan

Valmistujais- ja ylioppilasjuhlat ovat takana. Pian alkaa rippi- ja Prometheus-juhlien kausi. Keitä kutsutaan ja mitä tarjotaan? Onko koti sopiva juhlapaikka vai pitääkö varata muu tila? Tai olisiko se pitänyt varata jo kauan sitten? Leivotaanko itse vai tilataanko valmista?

Ikkunat pitäisi pestä ja verhot silittää ja… Juhlavalmistelut voivat olla hauskoja, mutta myös ahdistavia. Juhlia järjestäessäni yritän muistaa, että juhlat ovat nuoren omat ja niistä pitäisi tulla hänen näköisensä.  Ehkä kaikkein tärkein asia ei olekaan se, että koti kiiltää ja tarjoilut ovat täydellisiä.  Kun mietin, millaisista juhlista itse olen pitänyt, mieleeni ovat jääneet ne juhlat, joissa on ollut mukava tunnelma ja hyviä kohtaamisia ihmisten kanssa.  Hauskoja juhlia ovat olleet nekin, joissa tarjoilut on hoidettu nyyttikestein.

Olen kuullut surullisia tarinoita siitä, miten vanhemmat eivät eron jälkeen mahdu samaan juhlaan entisen puolison kanssa, vaan on täytynyt järjestää molemmille suvuille omat juhlat.  Toivon, että vanhemmat voisivat miettiä, miltä tilanne lapsen ja nuoren näkökulmasta tuntuu.

Olisiko mahdollista lapsen takia heittää entiseen puolisoon kohdistuvat ikävät ajatukset ja tunteet hetkeksi nurkkaan ja antaa omalle lapselle tilaisuuden nauttia omasta ainutkertaisesta juhlastaan? Lapsella on oikeus juhlaan ilman pelkoa siitä, että joku riitelee tai loukkaantuu.

Tavoitteeksi voisi ottaa vaikka asiallisen suhtautumisen entiseen puolisoon. Samalla voi miettiä sitäkin, voiko olla mahdollista jatkaa samalla linjalla. Jos omat vihan tunteet ovat vielä kovin voimakkaita, on niitä hyvä käydä läpi vaikkapa eroseminaarissa tai ammattilaisen kanssa vastaanotolla.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.