Eikä! En saa nukuttua. Kello on yli 2.

Ja olin ihan hitsin väsynyt tänään koko päivän. Niin väsynyt, että se muistutti kuukautisia edeltävää väsymystä.

Tuntuis kummalliselta, että unettomuus johtuis huomisesta lääkäristä. (Tai siis tämänaamuisesta.)

Jos yritän kurkata pääni sisään, sieltä ei löydy yhtään mitään lääkärikäyntiin liittyvää, mistä olisin huolissani.

En ole koskaan ollut moksiskaan gynekologeista. En vaikka gynekologi itse olisi ollut moksis.

(Kävin kerran niin hermostuneella gynekologilla, että toivoin hänen puolestaan, että homman olisi voinut hoitaa koskettamatta pimeässä. Omasta puolestani olisin hyvin voinut lepuuttaa selälläni vielä tovin. Riisuminen, varsinkin nauhallisten kenkien jalasta ottaminen, on aika ruljanssi. Siihen nähden tuntuu haaskaukselta olla vaatteitta vain muutama minuutti.)

Enkä ole koskaan ollut moksiskaan papa-kokeista. En usko, että munatorvien tiirailu voi olla kauheesti sitä kummempaa. Varsinkaan, jos on ottanut alle särkylääkettä, niin kuin klinikalta saamassani paperissa kehotettiin.

Enkä ihan usko sitäkään, että jo huomenna voisin saada kuulla jotain kamalia mullistavia uutisia. Oon just alkanut hyväksyä, että hedelmöityshoidot on kuin viranomaisasioiden hoitaminen Afrikassa: kaikkeen menee neljä kertaa kauemmin kuin luulisi. Ainakin neljä.

(Ensikäynnillä lääkäri selitti tosi painokkaasti, että tärkeintä – sen parisuhteen hoitamisen lisäksi – on olla äärimmäisen kärsivällinen. Silloin vielä ajattelin, että kaikki sujuisi suitsait nyt kun hoitoihin lähdettiin. Sittemmin olen lukenut paljon lapsettomuusblogeja ja alkanut ymmärtää, ettei luontoa voi oikein hoputtaa edes hoidoilla. Kuukausi on kuukausi, eivätkä hoidot muuta kuukautta viikoksi.)

Ja silti – onhan tän unettomuuden ihan pakko johtua huomisesta. Vaikkei siltä tunnu yhtään tippaa. Olis hirveän kiinnostavaa tietää, mitä omassa päässä oikeasti tapahtuu.

No nyt alkoi ensimmäinen lintu laulaa heräämisen merkiksi roskakatoksen viereisessä puussa. Ehkä mulle tulee uni nyt.