Kolme

Ostin lähi-Lidlistä sunnuntailta yli jääneet äitienpäiväruusut. Säällisessä kunnossa olevia ruukkuja oli jäljellä kolme. Aion istuttaa ne kesäksi parvekkeelle.

Luku kolme liittyy myös vauvaprojektiin, vähän samalla tavalla kuin siilienteet. (Kohta pitää alkaa todistella, että oon oikeestaan tosi rationaalinen ihminen, mutta kerron ensin tän.)

Mulle on ennustettu, että saan kolme lasta. Ei mikään oikea ennustaja, vaan kotikonsti: otetaan hius ja sormus ja laitetaan sormus killumaan hiuksesta ranteen sisäpinnan yläpuolelle. Sitten odotetaan, että sormus näyttää monta lasta tulee. Se pyörii ympyrää tytön merkiksi ja edestakaisin pojan.

Mun kohdalla sormus liikkui kolmesti, kaksi poikaa ja yksi tyttö.

Tämän on oltava totta, sillä testaushetkellä – yli 20 vuotta sitten – paikalla oli ihminen, jonka isälle sormus oli näyttänyt oikein kaikki kahdeksan jo syntynyttä lasta.

Hassua, miten tällaisia kantaa mukana (vaikka onkin niin rationaalinen ihminen kuin minä). Avioeron jälkeen surin, että nyt niitä kolmea ei ehdi tulla. Ja kun sitten myöhemmin tapasin ihanan kahden pojan isän, tulin aika pian ajatelleeksi että AHAA, näinkö se lasketaankin.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

4 thoughts on “Kolme

  1. Hei, mulleki tehtiin toi sormustesti. Sen teki mun sisko joka oppi sen meiän isältä. Se oli ainut asia joka mua jäi kovasti vaivaamaan sen jälkeen kun isä yllättäen kuoli. Viimeisenä isänpäivänä nimittäin isäni teki tätä testiä siskoilleni enkä uskaltanut sanoa että tee mulleki koska pelkäsin kuollakseni että se ei näytä mitään. Sitten isä kuoli ja mua kadutti etten sittenki pyytäny. Kunnes kuukausi sitten (isäni kuolemasta tulee marraskuussa kolme vuotta) siskoni alkoi puhumaan ko testistä ja sanoin ettei sitä mulle oo tehty. Ja hän teki, kysyi toki että mitä jos ei tuu mitään. Nyt mulle ei ollu väliä, tietäisinpä sitte onko kaikki turhaa. Ja sormus pyöri ja liikkui, yhteensä viisi kertaa. VIISI. Olin helpottunut. Ja siskoni teki sen myös kahdelle tätilleni ja sormus näytti lapsimäärän ihan oikein, niinkuin se on näyttänyt siskoillenikin. Tein testin miehelleni ja samat saatiin. Ehkä senkin takia olen luottavaisin mielin; pakkohan meille on nyt viisi lasta tulla kerta sormus niin näytti, eikös vaan?

    Tykkää

    • Hei, tää oli niin mahtava uutinen, että pitää vastata heti, vaikka yritän pitää pari päivää blogitaukoa, kun pitäis opiskella. Viisi! Ihan varmasti pitää paikkansa eikä olis yhtään epäloogistakaan, kun ottaa huomioon ne teidän 18 pakkasukkoa!

      Otan osaa isän kuolemasta. Yksi niistä asioista, joita olen pelännyt kaikista eniten kohta 20 vuotta on, että mun isä kuolee. Vaikka se on ollut hirvittävän epätodennäköistä. (Kremppaa on viime vuosiin saakka ollut vain mielessä, ei muussa ruumiissa.)

      Nyt takaisin kirjojen pariin. Mukavaa viikkoa!

      Tykkää

      • Kiitos!
        Voimia opiskeluun ja itsetutkiskeluun (näin sanon siksi, että matkan varrella tulee analysoineeksi kaiken ja pohtii ”tämänkö takia en saa lapsia?”) Toivon että sinun tiesi on helpompi kulkea kuin omani.

        Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s