Amatöörimököttäjä

ImageKuva-arvoitus: Mikä Raamatun viisaus on kyseessä?

No älä anna auringon laskea vihasi yli tietty.

Parisuhteessa annan kuulua heti, kun suutun, ärsyynnyn tai pahoitan mieleni. Susi taas kuuluu mököttäjiin.

Ensikäyntiä seuranneessa elämänhallinnanmenetysahdistuksessa loukkaannuin Sudelle yhdestä jutusta ja – en osaa sanoa miksi – päätin kokeilla mököttämistä.

Susi halusi tehdä läksyt loppuun eikä ehtinyt kuunnella, olinko muotoillut  jälkikysymyssähköpostin lääkärille ymmärrettävästi.

Ei maailman aiheellisin loukkaantuminen. Kello oli kymmenen illalla ja sähköposti olisi voinut odottaa seuraavaan päivään. Mutta pelkäsin olevani matkalla takaisin siihen mustaan aukkoon, missä yritetään tulla raskaaksi ja jotain on selvästi pielessä, mutta miestä se ei tunnu huolestuttavan yhtä kiihkeästi kuin mua.

Kerron tämän tarinan opetuksen jo nyt: Mököttäminen on todella huono ratkaisu ihmiselle, jolta se ei suju luonnostaan.

Susi sanoo mököttävänsä siksi, ettei joka ärsytyksen aiheesta kannata nostaa meteliä. Mökötys on sen mielestä tila, jonka aikana kiukku laantuu. Mun mielestä mökötys on tila, jossa odotetaan, että kumppani  tajuaa olleensa tosi tyhmä. Tyhmä pyytää anteeksi. Asiasta keskustellaan. Tyhmä antaa mököttäjän voittaa keskustelun.

Nämä kaksi tapaa eivät sovi yhteen. Mökötystä kiukun laannuttamiseen käyttävä ihminen ei tajua, että mökötys kuuluu huomata ja sen syitä penätä. Mökötystä anteeksipyynnön välineenä käyttävä ihminen taas ei tajua joutuvansa mököttämään maailman tappiin saakka, jos vastapuolena on jäähyttelijämököttäjä.

Mulle kävi just noin. Mökötin kaksi yötä ja yhden päivän. Paha mieli ja kiukku kasvoivat. Ahdisti  hirveesti. En saanut nukuttua kumpanakaan yönä.

Toisen päivän aamuna olin niin uupunut, että oli pakko vaihtaa itselle ominaiseen konfliktinratkaisukeinoon.

Kihisin aamupöpperöisen Suden korvaan: ”Etkö sä huomaa, että mä mökötän ja mulla on kamala olo?”

Oli se huomannut, muttei ollut ihan varma, mistä se johtui. Ajatteli, että kerron sitten, kun olen valmis.

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged , by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s