Itsesääli

Ihmiset reagoi asioihin eri tavalla. Musta ei ole koskaan tuntunut siltä, että haluaisin potkia lastenvaunuja kadulla.Silti luulen tietäväni suunnilleen, miltä ystävästäni Pikku Karhusta tuntui.

Oma vakiotunteeni on itsesääli.

Se tuntuu suonissa. Kaulasta alaspäin kulkee hyytävä tasainen virta, joka tiivistyy solisluiden alla, kyynärtaipeissa ja ranteissa. Tuntuu siltä, että elämä lähtee ruumiista sormien kautta, sillä tavalla valahtaa.

Top 8 -listani lapsettomuuteen liittyvistä asioista, jotka savat tätä aikaan:

  • Äidit ja lapset raitiovaunuissa.
  • Sosiaaliset tilanteet, joissa on viimeisen tunnin ajan puhuttu vain äitinä olemisesta.
  • Kun kuukautiset alkaa.
  • Flashbackit niistä hetkistä, kun olen ollut ihan varma, että oon raskaana.
  • Kun jokin asia saa mut muistamaan, että olen aika vanha.
  • Se hetki, joka alkaa noin vartti sen jälkeen, kun olen kuullut jonkun olevan raskaana ja tajuan ihan oikeasti olevani maailman ainoa nainen, joka ei ole koskaan ollut raskaana.
  • Kun ajattelen, että mun vanhemmat ei ehkä koskaan saa lapsenlapsia.
  • Ex-miehen ajatteleminen.

Piti kirjoittaa top kymppi, mutta mieleen tuli vain kahdeksan. Välillä piti käydä vessassa niistämässä, koska listan kirjoittaminen alkoi itsesäälittää.

Olinkin jo ehtinyt ajatella, että eikö mikään tunnu enää miltään, koska pitkään aikaan ei ole tuntunut pahalta. Puhuttiin tästä tänä aamuna lapsuudenystävän kanssa facebookin chätissä – ei Pikku Karhun, vaan yhden vielä vanhemman ystävän. Hänkin sanoi, että pelkoon ja yrittämiseen turtuu.

(Ylipäänsä kummallinen sattuma tää lapsuudenystävä-juttu. Ei olla oltu yhteydessä vuosiin ja nyt kävi ilmi, että me kärsitään samasta ongelmasta. Ehkä me syötiin pieninä yhdessä liikaa keltaista lunta.)

Lukeeko tätä kukaan muu kuin lapsuudenystävä ja äiti? Jos lukee, niin mitä teidän top-listalla on? Siis asioita, jotka muistuttavat teitä siitä, että ette ehkä ikinä saa lapsia? Tai jos ette halua lapsia – tai haluatte, mutta saatte niitä helposti – niin sitten jotain muuta, mitä haluaisitte, mutta ette saa? Ja miten reagoitte niihin asioihin?

This entry was posted in Ensioireet - optimistin lapsettomuusblogi, Lapsettomuus and tagged by Hilkka. Bookmark the permalink.

About Hilkka

Ei-kenenkään-äiti Hilkka (38) ja kahden teinin isä Susi (46) koittavat pykätä vauvan & säilyttää mielenterveytensä ja parisuhteensa. Yritetty on alkuvuodesta 2011, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Raskaus alkoi vihdoin tammikuussa 2014 kolmen tuloksettomaksi jääneen inseminaatiohoidon jälkeen, ensimmäisestä koeputkihoidosta. (Bonuksena blogissa sopeudutaan Suomeen, ulkomaanelävä Susi ekaa kertaa elämässään ja Hilkka yli kymmenen vuoden maailmalla - etupäässä Afrikassa - haahuilun jälkeen.)

8 thoughts on “Itsesääli

  1. Päivitysilmoitus: Herra Pekoni ja minä | Väestöliiton blogi

  2. Päivitysilmoitus: Lähtötasotesti | Väestöliiton blogi

  3. Yksi oma itsesäälisuosikkini: Romaanien alussa tai lopussa olevat kirjailijoiden kuvaukset, jotka päättyvät yleensä lauseeseen ”Kirjailija elää puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa paikassa X”. Välillä kahdehdin myös fiktiivisiä hahmoja lapsen saamisesta. Esim. Downton Abbey -sarjassakin oli lapsettomuustilanne, mutta hyvinhän se päättyi. Paitsi että tuore isä sitten kai kuoli…

    Tykkää

    • Jee, kaikista eniten just tähän postiin oonkin toivonut kommentteja, kiitos Sara! Ja komppaan tota ekaa täysillä: tyyppi on äiti JA se on kirjailija JA paikka X on poikkeuksetta joku tosi idyllisen / jännittävän kuuloinen paikka. Pahin on Siri Hustved, koska siihen voi lisätä vielä JA sen mies on Paul Auster.

      Tykkää

      • Mietin vieläkin sitä fiktioasiaa, mutta välihuomiona, että myös nää on mulle pahoja: ”Keittiö on kotimme sydän. Kun lapset ja lastenlapset tulevat kylään, keräännymme aina keittiöön. Juomme kahvia ja juttelemme.” (Kodin kuvalehti 10/2013, sivu 46 – juttu jossa esitellään ihanaa vanhaa omakotitaloa.)

        Tykkää

  4. Löysin blogisi tänään (ja luin sen heti läpi) ja vihdoinkin mulla on mun miehelle ne sanat, joilla selittää miltä musta tuntuu joka ikinen päivä. Kiitos.

    Tykkää

    • Moi Kirsi. Kiitos viestistä. En tiedä, miten sulla, mutta ainakin mulla olo on armeliaasti sellainen, miten lapsettomien yhdistys Simpukka kuvasi lapsettomuuteen liittyviä tunteita uuden runokirjansa lehdistötiedotteessa: aaltoileva. On parempia ja huonompia kausia. Mulla olo oli pahin silloin, kun olin just alkanut tajuta, että meillä on varmaankin joku ongelma. Siinä vaiheessa mies oli vielä sitä mieltä, että stressaan turhasta. Nykyään olo on parempi, kun yritetään tehdä asialle jotain. Niitä ihan kamalia oloja tulee vieläkin, mutta harvakseltaan.

      Hyvää kesää!

      Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s