Mukana tieteen otsikoissa

Arvostettu tiedejulkaisu Human Reproduction nosti Helsingin klinikan ja Oulun yliopistollisen keskussairaalan yhteisen tutkimuksen helmikuun kohokohdaksi. Tutkimustulostemme perusteella suosittelemme yhden alkion siirtämistä kerrallaan koeputkihedelmöityshoidon yhteydessä myös 40-vuotta täyttäneille naisille, joilla on hyvin toimivat munasarjat. Perustelemme tätä hyvillä tuloksilla ja kaksosraskauden aiheuttamien riskien minimoimisella.

Uutisarvoisen tästä tekee se, että rapakon toisella puolella tutkija Norbert Gleicher ei voisi olla enemmän eri mieltä kanssamme. Gleicherin mukaan raskauden alkamiselle pitää antaa mahdollisimman hyvä todennäköisyys ja siksi alkioita tulisi siirtää useampi kerrallaan.

Suomalaisessa tutkimuksessamme vertasimme 40 – 44-vuotiaiden naisten koeputkihedelmöityshoidon tuloksia, kun siirsimme yksi tai kaksi alkiota kerrallaan. Otimme huomioon kaikki yhdestä hoidosta tulevat alkionsiirtokerrat eli sekä niin sanotun tuorealkionsiirron, että mahdolliset pakastetun ja sulatetun alkion siirrot. Laskimme paljonko lapsia syntyi kummassakin ryhmässä. Nämä kaikki olivat naisia, joiden hoidossa syntyi vähintään kaksi hyvälaatuista alkiota eli hoidon ennuste oli alun perin hyvä.

Yhden alkion siirtoryhmässä 23 % hoidoista johti lapsen syntymään ja kahden alkion siirtoryhmässä vastaava luku oli 13 %. Johtopäätös oli, jos alun perin raskauden alkamisen ennuste hoidossa on hyvä, niin kahden alkion siirto heti tuoreeltaan ei paranna lapsen saamisen mahdollisuutta, mutta suurentaa kaksosraskauden riskiä.

Lapsettomuushoitojen tuloksia voi tarkastella monella tavalla. Sen vuoksi on vaikeaa esittää yksiselitteisiä tuloksia. Lopputulokseen vaikuttaa suuri määrä eri tekijöitä kuten naisen ikä, lapsettomuuden perussyy, yritykseen käytetty aika, hoitomenetelmä, hoitokertojen määrä jne.

Ero suomalaisissa ja amerikkalaisissa käytänteissä johtuu suureksi osaksi siitä, miten yhteiskunta osallistuu hoitojen kustannuksiin. Maissa, joissa potilas joutuu maksamaan kaiken itse, otetaan hoidoissa selvästi suurempia riskejä äidin ja lapsen terveyden kustannuksella. Meillä Suomessa, jossa yhden hoidon kustannuksiin eivät kulu kaikki säästöt, on mahdollisuus tehdä useampia hoitoja turvallisemmin.

Yksi terve lapsi kerrallaan on meillä tärkeä tavoite.

Odotamme jännityksellä mihin suuntaan keskustelu jatkuu.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s