Aurinko ja kevät kiusoittelevat meitä!
Aurinko ja kevät leikkivät kanssamme piilosta. Lämmin – kylmä – lämmin – eikun kylmä! Voi olla, että joudutaan olemaan piilosilla vielä aika kauan. Mutta valoa on jo enemmän. Ihana valo, laulaa Samuli Edelmann laulussaan. Tätäkö hän tarkoitti? Valo tuntuu todella ihanalta.
Ulkoilutin eilen koiraa kaukana rannoilla, Helsingin äärilaidoilla. Merellä oli ”ahtojäätä ja päällekkäin pakkautunutta lohkaremaista jäätä ja ohuita railoja ja tiesmitä”. Se Merisäästä. Mutta taivas oli iltakuudelta kirkas. Iltarusko hehkui vaaleanpunaisen sävyissä. Kaunis, akvarellin näköinen päivänlasku viipyi lännessä pitkään ja teki koko kaupungista kauniin.
Ihmettelin, mitä täällä autiolla teollisuusalueella meren rannassa teki parkissa pakettiauto, nokka länteen päin, ja sitten joku farmari, ja vielä nurkan takaa tuli muitakin autoja, jotka pysähtyivät etäälle toisistaan. Eikä autoista noussut kukaan toimittamaan mitään asiaa. Ahaa. Ymmärsin. Aikuiset ihmiset, kevään kiusoittelemat ne siinä tulivat katsomaan iltaruskoa rakkaat kainalossaan.
Luikin pois koirani kanssa. Annetaan rakastavaisten olla. Jos minä olisin muistanut olla romanttinen, olisin kutsunut itse kultani ilta-ajelulle, auringonlaskua katsomaan. Ei sellaista pidä jättää ainoastaan kesäkuukausiin. Kevään ensimmäiset iltaruskot ne vasta ovat vavahduttavia, kun pakkanen nostaa höyryä merestä ja päivä painuu mailleen. Ajatus talvisista iltahetkistä rakastuneiden sydämissä ja silmien edessä nosti hymyn huulilleni pitkäksi aikaa.
