Lääkäriopiskelijat ahtaalla

Alkuvuodesta Facebook-seinäni virtaan ilmestyi kuva täyteen ahdetusta luentosalista. Nuoret opiskelijat istuivat ahtaannäköisesti täyttäen salin käytävät ja portaikotkin.  Kuvan päälle oli liitetty lehtileike, jonka otsikko kertoi lääketieteen opiskelijoiden määrän reilusta kasvusta. Pienellä tekstillä alalaidassa oli lisäys ”Oulun yliopiston lääketieteen toisen vuosikurssin opiskelijat luennolla 7.1.2013”.

Kuva jäi siinä määrin vaivaamaan, että kysyin kollegalta, mitä pohjoisessa tapahtuu. Vastaus järkytti minua. Oulun yliopistosairaalassa opettava kaverini tiesi kertoa, että kontaktiopetus, eli opetus, jossa oltiin naamatusten potilaan kanssa, oli vähentynyt muutamassa vuodessa kymmeniä prosentteja. Opiskelijaryhmät ovat liian isoja luentosaleihin. Luennon alussa vallitsevat viidakon lait – nopein saa istumapaikan. Kollega vertasi lääketieteen opintoja kirjekurssiin. Tilanne on erityisen hankala Oulussa, mutta samansuuntainen myös muissa yliopistoissa. Olin tyrmistynyt! Mitä ihmettä on tapahtumassa omalle ammattikunnalleni?

Kuva muistui mieleeni taas jokin viikko sitten, kun istuin THL:n järjestämässä dialogisuus-seminaarissa. Kaksipäiväisessä koulutuksessa korostettiin inhimillisen kohtaamisen tärkeyttä kaikessa asiakastyössä. Kuuntelu, kunnioitus ja aito halu ymmärtää pitäisivät olla pohjana potilassuhteessa. Asiakkaan ja lääkärin tulisi olla samanarvoiset, asiantuntijoita molemmat, toinen lääketieteen, toinen oman elämänsä. Tällainen asenne on välttämätön omassa työssäni, joka sivuaa ihmisen intiimeintä osaa, seksuaalisuutta.

Taitavaksi lääkäriksi kehittyy vain potilaita kohdaten. Joskus koskettaen, mutta eritoten hiljentyen ja kuunnellen. Lääkärin työ on käsityöammatti. Se on kisällinä toimimista, jossa mestari ei aina olekaan kollega, vaan oma potilas.

Mitä oppii nuori lääkäriopiskelija, jonka potilaat ovat koirankorville luettujen kirjojen kuvia ja lyijykynän merkintöjä marginaalissa? Hän erottaa papulan pustulasta ja osaa epäillä Guillan-Barren oireyhtymää, mutta ymmärtääkö hän, mitä merkitsee yksinäisyys tai suru, huoli parisuhteesta tai murrosikäisestä lapsesta. Millaisen rohkeuden hän saa kohdata kaltoinkohdeltu nuori tai keskustella potilaan seksuaalisuuteen liittyvästä arasta asiasta?

Suurten kurssikokojen taustalla on naurettava ajatus lääkäripulan korjaamisesta tällä tavoin ja yliopistojen puhdas rahanahneus. Minun on vaikeaa keksiä asiasta mitään hyvää sanottavaa. Olen huolissani tulevien kollegoideni jaksamista. Yhtä huolissani olen tulevaisuuden potilaasta, jota hoitavan lääkärin taidot ovat marginaalimerkinnöistä saatu vailla kontaktia oikeaan ihmiseen.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s